perjantai 21. syyskuuta 2018

Onks pakko jos ei haluu?

Onko pakko pitää ylimenokausi, jos kroppa ja mieli huutavat radalle? Onko ihan pakko teipata sisällä kirkuvan motivaation suu umpeen ja keskittyä kaikkeen muuhun? Onko pakko jos ei halua?

Näköjään on.

Yleensä tää on ollut mulle kohtuu helppoa ja ylimeno on tullut just oikeeseen aikaan. Kauden jälkeen oon aina ollut super väsynyt kisaamiseen, treenaamiseen ja oikeastaan aivan kaikkeen. On tuntunut tosi hyvältä viheltää peli hetkeksi poikki, hengähtää ja tehdä juttuja, joita ei muuten tulisi tehtyä. Nyt ei kuitenkaan tekisi mieli levätä tai ottaa yhtään iisimmin. Tähän vaikuttaa varmasti se, että jouduin lopettamaan kauden erittäin motivoivaan epäonnistumiseen, jota edelsi kahden viikon juoksutauko. Tuntuu, kuin ylimenokausi olisi pidetty jo ja treenimotivaatio kohotettu huippuunsa tuolla yhdellä juoksulla. 

Akillesjännettä edelleen vähän vaivaava tulehdus ja jo SM-viestiviikonloppuna alkanut flunssa vaiensivat uhoni ylimenon skippaamisesta ja suoraan harjoituskauteen hyppäämisestä. Kun tämä nyt kerran oli aivan ehdottoman ja välttämättömän pakollinen vaihe urheilijan vuodessa, päätin ottaa siitä kaiken irti. Kerrankin mulla on aikaa tehdä mitä mä haluan ilman, että kaikki täytyy suunnitella treenien, syömisen ja nukkumisen ympärille.

Lähestyvistä ylioppilaskirjoituksista sekä vanhempien ja ystävien järkyttyneistä katseista huolimatta päätimme poikaystäväni kanssa lähteä viikon roadtripille Pohjois-Norjaan. Kun nollataan, niin nollataan kunnolla! En lähtiessäni edes tajunnut, miten hyvää tää mulle tekee. Ollaan Oskarin kanssa puhuttu kuluneen kauden kohokohdat ja heikot hetket läpi, sekä leikitelty ajatuksilla, mitä tuleva kausi voisikaan tuoda tullessaan, mutta ennen kaikkea ollaan tehty ja ajateltu kaikkea muuta kuin urheilua. 

Norjalaiset irtokarkit, itse asuntoautossa kasattu kakku ja skumppalasilliset meren rannassa tähtitaivaan ja revontulien alla sopivat täydellisesti viisituntisen vaelluksen, koko päivän mittaisen pyöräretken ja voimaa vaativien kalliokiipeilyjen vastapainoksi. Pakkolepo on perseestä, mutta on ihanaa, kun saa tehdä mitä haluaa ja mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Eilen tähän aikaan ähelsin keskivartalon kuntopiiriä ja tukiliikkeitä, nyt makaan sängyssä kakkupala kädessäni ja kirjoitan tätä. 

Vaikka aluksi vastustin voimakkaastikin koko ylimenokautta, oon sittemmin tajunnut, että tämä on pelkästään tosi hyvä juttu. Kauden viimeistä epäonnistumista seurannut silmitön himo treenata on jalostunut järkeväksi ajatteluksi, kehityskohteiden löytämiseksi ja kaiken kestäväksi motivaatioksi. Vielä puolitoista viikkoa sitten halusin hullun lailla aloittaa harjoituskauden ja uskoin itsekin, että kyllä kroppa jo jaksaisi. Ei se olisi jaksanut, eikä se vieläkään jaksaisi. Tuleva treenikausi tulee olemaan kaikin puolin rankka, ja siihen pitää päästä käsiksi ehjänä ja valmiina. Sitä paitsi on tämä ylimeno aika hauskaakin.

Mulla on koko kesän ollut ikävä treenikautta. Tottakai rakastan kilpailemista, mutta olen koukussa kehityksen tavoitteluun. Kesällä sitä vain nautitaan työn hedelmistä, mutta sitä työtä ei juurikaan pääse tekemään. Ja vaikka nyt nautinkin ylimenosta ihan täysillä, en malta odottaa uuden kauden kimppuun käymistä.

mallan kyyneleetmallan kyyneleetnorjanorja

Veera

Tukijat

elisafysio 2000 mirtelorinta-jouppirinta-jouppik-rauta murske

Blogiarkisto

elisassurinta-jouppik-rautajysio 2000mirtelomurske
Top