lauantai 6. toukokuuta 2017

Kauden eka ongelma

Moikka, pitkästä aikaa.

"En oo kirjottanut tänne aikoihin, koska mulla menee hyvin. Kirjottaminen toimii mulle tietynlaisena terapiana, joka auttaa mua tajuamaan miltä musta tuntuu. Yleensä turvaudun siihen heikkoina hetkinä, tai niinä päivinä, kun kaikki menee huonosti. Viimeksi kirjoitin SM-halleista, ja opin kirjoitukseni avulla ymmärtämään omaa jännitystäni. Kun kirjoittaa, on pakko keskittyä vain yhteen asiaan, että saa lauseen valmiiksi. Eikä ajatus saa katketa senkään jälkeen, että saa kokonaisen kappaleen aikaiseksi. Joskus se riittää, mutta joskus pää on niin sekaisin, että sen selvittämiseen vaaditaan novelli. Ajatukset jäsentyvät ymmärrettäviksi lauseiksi, ja pään sekamelska selkiytyy tekstiksi. Nyt mä en oo kokenut tarvetta kirjoittaa, koska mulla menee oikeasti hyvin." 

Voi, kuinka ironista. Sain kirjoitettua tuollaisen pätkän, kunnes täytyi lähteä treeneihin. Tuo treeni oli ehkä koko kauden kamalin. Ja ei todellakaan mene enää oikeasti hyvin.

Totuushan on se, että viimeisten päivien, ehkä viikkojen aikana en oo jaksanut harjotella. Oon ollut tosi väsynyt ja mun lihakset on olleet kuin kalaverkkoja, jotka kalojen sijasta keräävät monia kiloja maitohappoja. Tunne, ettei vaan yksinkertaisesti jaksa juosta, on ollut läsnä jokaisessa treenissä. Oon ajatellut, että oon tulossa kipeäksi, joten en oo himmaillut harjottelun suhteen. Tämän perustelen sillä, että haluaisin tulla heti kunnolla kipeäksi, enkä sairastaa kuten yleensä (viikkojen pituinen ollako-vai-eikö-olla flunssa), ja normaalilla harjoittelulla olisin voinut saada sen puhkeamaan kunnolla. Ilmeisesti myös Portugalissa harjoitusleirillä allergiaksi tulkitsemani hengenahdistus ja väsymys johtuivat sittenkin tästä samasta syystä, kuin väsymys kotimaan puolella - ei allergiasta alkuunkaan.

No, palataan takaisin tuohon treeniin, johon täytyi lähteä kesken kirjoitustyön. Viikon kova treeni, pitkiä mäkivetoja. Mäen päällä sykkeen oli määrä olla alle 180 , mikä tarkoittaa about 175 plus miinus vähäsen. En kuitenkaan yhdelläkään vedolla saanut sykkeitäni lähellekään tavoitetta. "Parhaimmillaan" yhden vedon jälkeen mittari näytti 123, korkeimmillaan vähän yli 160. Vaihdoin mittaria, ja sen näyttäessä edelleen samoja lukemia, mittasin kaulalta. Tulos edelleen sama. Matalasta pulssista huolimatta olin ihan jäätävän väsynyt, hapoilla, eikä jalkani vaan yksinkertaisesti nousseet ylös. Hengitykseni vinkui pahasti, enkä saanut happea. Syke ei noussut, koska en jaksanut nostaa sitä - en jaksanut juosta tarpeeksi kovaa nostaakseni sykkeeni anaerobian rajalle. Taisteltuani treenin loppuun, sain vaihtoehtoja antamattoman käskyn valmentajaltani mennä mittaamaan hemoglobiinini.

Eka mittaus sormen päästä Hb 102. Toka 101. Seuraavana päivänä käsivarresta tasan 100. Hyväksyttävä se oli, olin kurkkuani myöten kusessa. Ikävä kyllä en kirjaimellisesti, sillä veikkaisin senkin tuntuvan tätä paremmalta. Sen sijaan suonissani virtaa aivan liian laimea veri, joka ei piru vie voi kuljettaa mun lihaksille happea. Cmaan, you got one job??!!

Multa otettiin siis täydellinen verenkuva, ja koska kaikkia niitä kirjain- ja numeroyhdistelmiä on niin mahdottoman vaikeaa tulkita, olen ymmärtänyt saamistani tuloksista vain kaksi lukua. Toinen niistä on äsken mainitsemani hemoglobiini, toinen ferritiini, joka siis kertoo, kuinka täynnä kehon rautavarastot ovat. Oikeastaan jälkimmäinen onkin näistä numeroista se tärkeämpi. Urheilijalla tuon arvon tulisi olla 50, tavallisella ihmisellä minimiarvo on 13. Mulla oli kahdeksan. Voin siis kertoa sairastavani anemiaa, vähäverisyyttä, verenvähyyttä, tai kärsiväni alhaisesta hemoglobiinista, miten ikinä sen haluaakaan ilmaista. Mutta mitä tahansa sanaa käytänkin, totuus on aina sama. En ole ok.

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että mun on lisättävä paljon rautaa mun ruokavalioon. Anemiani johtuu pelkästään raudanpuutteesta, joka aiheutuu kovasta harjoittelusta ja liian vähästä raudansaannista. Pidempään mua seuranneet ja mut tuntevat varmasti tietävät, että en tahdo saada punaista lihaa alas kurkustani, en sitten millään. Asia on kuitenkin hoidossa, ja sen lisäksi, että ruokavalioni kokee suuren muodonmuutoksen, olen seuraavat kolme kuukautta rautakuurilla. Jee. Harjoittelu tulee olemaan pari-kolme viikkoa erilaista kuin alunperin on suunniteltu, mutta en ole huolissani kesän kannalta.

Tämä postaus oli enemmänkin tällainen konkreettisista käytännön asioista koostuva paljastus, mutta yritän saada lähipäivinä aikaiseksi tekstin myöskin siitä, miten tää vaikuttaa muhun muulla tavalla. Tällä on tottakai omanlainen vaikutuksensa myös esimerkiksi motivaatioon ja kisajännitykseen, ja muutenkin haluan kertoa ja kirjoittaa siitä, miten ylipäätään suhtaudun asiaan. Lisäksi näen tässä pienen mahdollisuuden jakaa täällä pari rautapitoista ruokavinkkiä, koska niitä mä alan nyt testailemaan todella paljon ja usein. Tunnistan tosin itseni laiskanpuoleiseksi ja aikaansaamattomaksi tällä saralla, joten en uskalla luvata mitään.

Onko teillä muilla ollut tällaista ongelmaa, ja kauanko toipumiseen meni? Minä ja varmasti monet muut haluttaisiin kuulla teidän kokemuksista niin tarkasti, kuin vain jaksatte kirjoittaa, joten julkinen Snapchat @veeeramaaria, tai kommenttiboksi on teitä varten :-)

Veera

Tukijat

elisafysio 2000 mirtelorinta-jouppirinta-jouppik-rauta murske

Blogiarkisto

elisassurinta-jouppik-rautajysio 2000mirtelomurske
Top